Avainsana: työpaja

Työnhaun ABC: Motivaatio

Työnhaun ABC: Motivaatio

Asuin taannoin Manchesterissa erään espanjalaisen miehen kanssa kimppakämpässä. Kämppikseni muutti Englantiin, koska halusi löytää sieltä työpaikan, mutta hänelle ei kelvannut mikä tahansa työpaikka, vaan vasta valmistuneena insinöörinä hän halusi hyvän työpaikan omalta alaltaan. Asuimme saman katon alla vuoden verran. Tuona aikana seurasin vierestä, kuinka kämppikseni heittäytyi määrätietoisesti työnhakuun. Hän teki työnhausta kokopäiväistä työtä, lähetteli hakemuksia, … Jatka lukemista Työnhaun ABC: Motivaatio

Mainokset
Vihernikkareiden pajoilla maanläheistä toimintaa

Vihernikkareiden pajoilla maanläheistä toimintaa

Kaupungista vanhalle Seminaarille tultaessa ensimmäisenä vastassa on vasemmalle aukeava piha, jonka piirissä voi usein päiväsaikaan nähdä pirteän oloista porukkaa puuhailemassa. Pihan piiriin kuuluvissa rakennuksissa toimii Vihernikkarit, eli Raahen Kaupungin Hanketoiminta ja kehittämisen yksikön puutarha ja luontopaja. Kävin tapaamassa Vihernikkareiden toista ohjaajaa Seija Takaloa ja kyselemässä pajan historiaa ja kuulumisia. Vihernikkareiden vaatimattomasta toimistorakennuksesta on kulku puutarhan … Jatka lukemista Vihernikkareiden pajoilla maanläheistä toimintaa

Pajaesittelyssä harjoituskahvila Café Kampus – ” omien vahvuuksien löytämisen kautta eteenpäin”

Pajaesittelyssä harjoituskahvila Café Kampus – ” omien vahvuuksien löytämisen kautta eteenpäin”

Café Kampus on ulkoapäin vanha mutta sisältä nuori kahvila, johon voi tulla avoimin mielin kokeilemaan kahvilatyötä rennossa, iloisessa ja ymmärtäväisessä ilmapiirissä. Harjoituskahvila Café Kampuksen työtehtävät koostuvat asiakaspalvelusta ja kassatyöskentelystä, astiahuollosta ja puhtaanapidosta, leivonnasta ja ruoanvalmistuksesta sekä omavalvonnasta. Työhön kuuluu myös erilaisia kirjallisia tehtäviä, kuten reseptien kirjausta tietokoneelle, hinnastojen ja menujen tekemistä sekä katelaskentaa. Harjoituskahvilassa on … Jatka lukemista Pajaesittelyssä harjoituskahvila Café Kampus – ” omien vahvuuksien löytämisen kautta eteenpäin”

Estradin valtaa…

.. markkinointipaja! Kaikki ne somepäivitykset, mainokset ja sen sellaiset, jotka näkevät päivänvalon, kulkevat ensin pimeän tunnelin läpi, joka myös markkinointitiiminä tunnetaan. Prosessi käsittää paljon hommaa: kuvien ottamista ja tarvittaessa muokkaamista, tekstin suunnitteltua ja hienosäätöä, sekä mielipiteiden vaihtoa, ennen kuin siirrytään viimeiseen silaukseen ja sitä myötä julkaisemiseen. Markkinointipajalla pääsee seuraamaan (arvatenkin) markkinointia, sekä tekemään sitä tietenkin itse. Hommia … Jatka lukemista Estradin valtaa…