Kategoriat
Yleinen

Rekkoolin Wanha Piha avattiin juhlallisin menoin

Raahen kampusalueella kävi ystävänpäivänä kuhina, kun Seminaarin puutarha-arboretumissa sijaitseva Rekkoolin Wanha Piha otettiin käyttöön juhlallisin avajaismenoin. Raahen kaupungin hanketoiminnan ja kehittämisen yksikön johtaja Hannele Meskuksen juhlapuheen jälkeen Seminaarin vanha vellikello julisti tapahtuman avatuksi. Raahenseudun Latu oli tuonut tapahtumaan maaliskuun alkuun saakka kestävän valtakunnallisen Ulkona kuin lumiukko! -kampanjan, jonka tavoitteena on saada suomalaiset ulkoilemaan ja rakentamaan […]

Kategoriat
Yleinen

Katsaus hanketoiminnan vuosiin 2015-2018

Hanketoiminta ja kehittäminen -yksikkö aloitti toimintansa vanhalla seminaarialueella – toisille tutummin kampusalueella – vuonna 2015. Alueelle on kehittynyt näiden vuosien aikana sangen monipuolinen toimintakeskus, jonka hedelmät tunnettaneen laajiten houkuttelevasta työpajatoiminnasta ja monipuolisesta tapahtumatuotannosta. Idyllisen seminaarialueen suojissa on suunniteltu ja toteutettu vuodesta 2015 lähtien myös monenlaisia hankkeita ja tehty erilaisia kaupunkikehittämiseen liittyviä toimenpiteitä. Keväällä 2019 valmistimme […]

Kategoriat
Yleinen

Yhteistyökumppanihaku Pooki Flakkaa – Raahen Meripäiville on nyt käynnissä

Kesän 2019 Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät tapahtumaa suunnitellaan Hanketoiminta ja kehittämisen yksikössä jo kovalla tohinalla. Onnistuneen ja monipuolisen tapahtuman yhtenä merkittävänä tekijänä ovat yhteistyökumppanit ja sponsorit, jotka mahdollistavat ikimuistettavan tapahtuman luomisen. Yhteistyökumppanihaku kesän 2019 tapahtumaan on nyt käynnissä. Etsimme ohjelmantuottajia tuottamaan ohjelmaa merelliseen tapahtumaamme vanhan ajan ja merenkäynnin perinteiden henkeen sopien. Haemme myös sponsoreita tukemaan tapahtumamme tuotantoa ja […]

Kategoriat
Yleinen

Puluvärkki ICE tuo väriä ja keveyttä kaamokseen

Kevättalven huipennukseksi on Raahessa noussut Puluvärkki ICE talviurheilutapahtuma. Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestetty koko perheen tapahtuma toi yhteen raahelaiset eri talviulkoiluaktiviteettien ja harrastusmahdollisuuksien pariin.

Kategoriat
Yleinen

Puluvärkki ICE on koululaisten juhlaa

Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestettävä Puluvärkki ICE on talviurheilutapahtuma, jossa tekemistä ja näkemistä riittää koko perheelle. Koululaiset on myös hyvin huomioitu erilaisten aktiviteettien myötä. Heti ystävänpäivän jälkeisenä viikonloppuna vanhan seminaarin kampuksen piha-alueen valtaavat tekijät ympäri maakuntaa. Kiinnostaako jalkapallo? FC Raahe järjestää kampuksella näytösluontoisia hankipallo-otteluita, ja talvifrisbeegolf on myös edustettuna. Voit myös kokeilla tandemhiihtoa tai lumipotkulautaviestiä. […]

Kategoriat
Yleinen

Puluvärkki ICE spesiaali: Näin tuunaat potkukelkkasi

Puluvärkki ICE tulee – oletko valmis? Vuoden coolein koko perheen tapahtuma järjestetään taas helmikuussa vanhan seminaarin kampuksella. Tapahtuman keskiössä on tosissaan leikkimielinen potkukelkkakisa, johon kuuluu osana myös  erityinen hyväntekeväisyyshaasteviesti. Haasteviestissä tärkeintä ei ole nopeus vaan paras asu- ja kelkkakokonaisuus. Kolmen hengen joukkueet voivat muodostua niin kaveri- kuin työporukoistakin. Kerää kokoon oma joukkueesi ja ilmoittaudu mukaan. […]

Kategoriat
Yleinen

Raahen Pimiät – loppukesän huipentuma

Loppukesän odotetuin kaupunkitapahtuma Raahen Pimiät valtasi Rantapuiston ja Museonrannan viime viikonloppuna. Neljättä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi kokoon valtavan joukon myyjiä eri puolilta Suomea Suur-rompetorille, sekä toi kaupunkiin makuja maailmalta tarjoilevan Street Food Fiestan, jonka kojuilta tuskin kukaan lähti kotiin vatsa kurnien. Ohjelmaan kuului myös taikuutta, mentalismia, sirkustemppuja ja musiikkia.  Hengen ravintoakin saatiin nauttia tapahtuman Voimaannu […]

Kategoriat
Yleinen

Toimistopajalla ei ole tylsää papereiden pyörittelyä vaan monipuolista tekemistä

Jos olet kiinnostunut erilaisista toimistotöistä, tämä paja voi olla juuri sinua varten! Toimistopaja niin kuin muutkin työpajat on tarkoitettu työttömille työnhakijoille Raahen seutukunnassa. Riittävä kriteeri toimintaan mukaan tulemiseen on kiinnostus asiaan ja halu oppia uusia asioita. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja yksin ei tarvitse asioita miettiä, kaveria tarvittaessa autetaan! Toimistopajalla tehtävät työt liittyvät yksikön tuottamiin […]