Vihernikkareiden pajoilla maanläheistä toimintaa

Kaupungista vanhalle Seminaarille tultaessa ensimmäisenä vastassa on vasemmalle aukeava piha, jonka piirissä voi usein päiväsaikaan nähdä pirteän oloista porukkaa puuhailemassa. Pihan piiriin kuuluvissa rakennuksissa toimii Vihernikkarit, eli Raahen Kaupungin Hanketoiminta ja kehittämisen yksikön puutarha ja luontopaja. Kävin tapaamassa Vihernikkareiden toista ohjaajaa Seija Takaloa ja kyselemässä pajan historiaa ja kuulumisia. Vihernikkareiden vaatimattomasta toimistorakennuksesta on kulku puutarhan […]

Käsityöpaja valmistautuu talven tapahtumiin

Käsityöpaja huokuu seesteistä tunnelmaa. Valoisaa ja avaraa tilaa hallitsevat sen keskelle asetetut työpöydät, jonka äärellä pajalaiset työskentelevät milloin minkäkin luovan projektin parissa. Kaupungin julkistettua viime viikolla uuden brändi-ilmeensä myös käsityöpajan tuotteet pääsivät esille. Pajalaiset ovat nimittäin viime aikoina valmistaneet muun muassa rintamerkkejä ja jääkaappimagneetteja kaupungin design imagon päivittämisen myötä. Syyskuu on kulunut kesän tapahtumien jälkityön […]

5 syytä tulla pajalaiseksi

Tutkimustöiden ja pajalaisten kuulusteluiden jälkeen blogitonttu poimi tuloksista viisi eniten esille noussutta vastausta. 1. AMMATTITAIDON YLLÄPITÄMINEN Monilla aloilla on ongelmana työpaikkojen puute. Pajalla pääset ylläpitämään osaamistasi, sekä etsimään ponnahduslautaa oikeisiin töihin. 2. UUSIA KOKEMUKSIA Edelliseen “syyhyn” jatkaen: osaamisesi lisääntyy! Pajoilla on mahdollista kokeilla eri alojen tehtäviä, mm. Mediasaunassa pääsee opettelemaan Adoben ohjelmia ja vihernikkaripajalla puutarha-alaa. […]

Luovuuden löylyjä

Mediasauna on audiovisuaaliseen viestintään ja graafiseen suunnittelun työtehtäviin painottuva työpaja Raahessa. Työpajatoiminta on suunnattu Raahen seutukunnan työttömille työnhakijoille. Mediasauna toimii Hanketoiminta ja kehittäminen-yksikön tiloissa vanhalla Raahen kampusalueella, Rantakadun varrella. Mediasaunassa ei ole koulutusvaatimuksia, mutta luovuus ja yleinen kiinnostus media-alaa kohtaan on toivottavaa potentiaaliselta pajalaiselta. Pajalle tullaan pääasiassa joko kokeilemaan alan työtehtäviä ennen koulutukseen hakemista, tai […]