Työpajatoiminta seminaarilla: Mediasauna tuottaa tapahtumien ulkoasut ja paljon muuta – “graafisen tuotannon aarreaitta”

Mediasauna aloitti ensimmäisten pajojen joukossa syksyllä 2015. Se on alusta saakka ollut suosittu harjoittelupaikka, josta on lähtöisin kaikki Hanketoiminnan tapahtumien graafinen materiaali. Myös kaupungin eri yksiköt ovat hyödyntäneet laajalti Mediasaunan palveluja. Työpajatoiminta seminaarilla -blogisarjan ensimmäisessä osassa kerrottiin Hanketoiminnan ja kehittämisen alkutaipaleesta ja mm. siitä, kuinka Mediasauna aloitti toimintansa ensimmäisten pajojen joukossa 2015. Tämän blogipostauksen kirjoitushetkellä […]

Työpajatoiminta seminaarilla: Kaikki alkoi kahdesta Raahen kesän mullistaneesta tapahtumasta

Vuoden 2015 Raahen Meripäivät ja Pekan Pimiät (nyk. Raahen Pimiät) toimivat lähtölaukauksena monimuotoiselle työpajatoiminnalle, josta kasvoi seminaarialueen täyttänyt vetovoimainen kokonaisuus. Palataan ajassa maaliskuuhun vuonna 2015. Kävelen aurinkoisena kevätpäivänä kohti entistä kampusaluetta tutustumaan tulevaan työharjoittelupaikkaani, josta olin saanut vihiä Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen kautta. Täällä ollaan kuulemma rakentamassa Raahen kesään kahta uutta tapahtumaa, ja niiden valmisteluissa häärii […]

Uudet pajalaiset tervetulleita Mediasaunaan

Mediasauna on audiovisuaaliseen viestintään ja graafiseen suunnitteluun erikoistunut työpaja, joka toimii Raahen kaupungin Hanketoiminta ja kehittäminen -yksikön tiloissa Rantakadulla. Uudet pajalaiset ovat Mediasaunaan tervetulleita. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla, yleinen kiinnostus media-alaa kohtaan riittää. Mitä kaikkea Mediasaunassa voi tehdä, ohjaaja Anni Mämmelä? Kaikista eniten Mediasaunassa on graafista suunnittelua. Sen lisäksi on perinteistä piirtämistä ja kuvittamista. […]

Luovuuden löylyjä

Mediasauna on audiovisuaaliseen viestintään ja graafiseen suunnittelun työtehtäviin painottuva työpaja Raahessa. Työpajatoiminta on suunnattu Raahen seutukunnan työttömille työnhakijoille. Mediasauna toimii Hanketoiminta ja kehittäminen-yksikön tiloissa vanhalla Raahen kampusalueella, Rantakadun varrella. Mediasaunassa ei ole koulutusvaatimuksia, mutta luovuus ja yleinen kiinnostus media-alaa kohtaan on toivottavaa potentiaaliselta pajalaiselta. Pajalle tullaan pääasiassa joko kokeilemaan alan työtehtäviä ennen koulutukseen hakemista, tai […]