Kategoriat
Yleinen

Rekkoolin Wanha Piha avattiin juhlallisin menoin

Raahen kampusalueella kävi ystävänpäivänä kuhina, kun Seminaarin puutarha-arboretumissa sijaitseva Rekkoolin Wanha Piha otettiin käyttöön juhlallisin avajaismenoin. Raahen kaupungin hanketoiminnan ja kehittämisen yksikön johtaja Hannele Meskuksen juhlapuheen jälkeen Seminaarin vanha vellikello julisti tapahtuman avatuksi. Raahenseudun Latu oli tuonut tapahtumaan maaliskuun alkuun saakka kestävän valtakunnallisen Ulkona kuin lumiukko! -kampanjan, jonka tavoitteena on saada suomalaiset ulkoilemaan ja rakentamaan […]

Kategoriat
Yleinen

Rekkoolin wanhan pihan avajaiset seminaarilla – luvassa kivaa ohjelmaa ystävänpäivän ratoksi

Raahen perinteikkäällä seminaarialueella vietetään ystävänpäivänä, perjantaina 14. helmikuuta klo 14–19 Rekkoolin wanhan pihan avajaisia osoitteessa Rantakatu 9. Seminaarin puutarha-arboretumiin kuuluvalla Rekkoolin wanhalla pihalla tarkoitetaan entisöitettävää aluetta, joka sijaitsee kasvihuoneen ympärillä. Piha on saanut nimensä ruotsinkielisen trädgård-sanan mukaan, rekkooli on monille vanhoille kaupunkilaisille entuudestaan tuttu nimitys. Tapahtuman järjestää Raahen kaupungin Hanketoiminta ja kehittäminen yhteistyökumppaneineen. Raahen seudun […]