Kategoriat
Yleinen

Työllistävä Vaikutus tekee paluun Raahen Pimiöillä

Kampuksen oma bändi Työllistävä Vaikutus päättää pitkään jatkuneen hiljaiselonsa Raahen Pimiöillä. Aiemmissa tapahtumissa paljon suosiota osakseen saanut yhtye nähdään Rantatorin lavalla lauantaina 29.8.2020 klo 19.30

Työllistävän Vaikutuksen tarina alkoi tammikuussa 2018, kun kampuksen työpajalaisille tarkoitettu musiikkipaja alkoi kokoontua kerran kuukaudessa musisoimaan ohjaaja Leila Riihijärven johdolla. Kokoontumispaikkana toimivat entisen Lybeckerin koulun aulatilat. Sittemmin bändin harjoitustilaksi on vakiintunut Fellmanin puistokadulla sijaitseva Raahen Ohjaamo.

Keikkailun Työllistävä Vaikutus aloitti keväällä 2018, kun yhtye esiintyi Raahen kampusalueella pidetyssä Siivouspäivä-tapahtumassa. Kysyntää riitti sen verran paljon, että samana kesänä bändi oli mukana myös Raahen Meripäivillä sekä Rantajatsien avausesiintyjänä.

Valtaosa Työllistävän Vaikutuksen materiaalista koostuu kotimaisista covereista, mutta onpa bändi saanut omaakin materiaalia aikaiseksi. Jani Ukonahon säveltämä ja sanoittama Parempi Elämä -kappale on kuulunut yhtyeen keikkasettiin jo alusta saakka.

Vuoden 2018 syksyllä Työllistävä Vaikutus yhdisti voimansa Raahen Psyykkeen kitararyhmän kanssa. Raahe United-nimeä totteleva uusi kokoonpano teki ensiesiintymisensä lokakuussa järjestetyssä Ohjaamon jami-illassa ja hitsautui heti saumattomasti yhteen. Seuraavana kesänä Raahe United esiintyi Rantajatsien avausesiintyjänä Härkätorilla täydelle yleisölle.

Työllistävän Vaikutuksen kokoonpanoon kuului alussa kahdeksan jäsentä. Viimeisen vuoden aikana miehistö on kuitenkin hieman kutistunut. Tällä hetkellä Työllistävän Vaikutuksen kokoonpanon muodostavat Jarmo-Petteri Launonen (laulu), Jani Ukonaho (kitara), Jari Uittoluoto (cajun-rummut), Jani Maarala (kitara ja Leila Riihijärvi (kitara, laulu).

Työllistävä Vaikutus tekee vuoden 2020 ensimmäisen keikkansa Raahen Pimiöillä lauantaina 29.8.2020 klo 19.30. Bändi on keikkatilanteessa osoittanut kykynsä viihdyttää yleisöä hienoilla yhteislauluilla. Myös yhtyeen soittotaito on kehittynyt paljon kahdessa vuodessa.

Tervetuloa viihtymään hyvän musiikin ja hienojen yhteislaulujen parissa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s