Kategoriat
Yleinen

Raahen seminaarialue herää!

Perjantaina 14. helmikuuta 2020 vietettiin seminaarialueella Rekkoolin wanhan pihan avajaisia. Avajaispuheen tilaisuudessa piti Hanketoiminnan ja kehittämisen johtaja Hannele Meskus. Lue avajaispuhe kokonaisuudessaan alta.

Vanha opettajaseminaari perustettiin 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Alueesta kehittyi merkittävä puutarhakokonaisuus puistomaisine ympäristöineen ja kasvihuoneineen. Seminaarin puistoa ja puutarhaa ennallistetaan nyt jo viidettä vuotta. Tavoitteena on kehittää seminaarin puutarhasta merkittävä matkailukohde ja kaupunkilaisten oma viihtymisen viehättävä olohuone.

Puutarhan ja kasvihuoneen ympärille rakennetaan perinnepiha vanhoine kasvilajikkeineen ja perinteisine puutarhakalusteineen ja rakenteineen. Kasvihuoneen etupihalle rakennetaan Rekkoolin wanha piha, jonka avajaisissa me nyt tässä olemme.

Rekkooli on vanha paikallinen murresana, joka tarkoittaa puutarhaa. Raahe oli seminaarin perustamisen aikaan vielä ylen ruotsinkielinen, ja puutarha on nimetty ruotsinkielisen trädgård-sanan mukaan. Rekkoolin hoitajan eli puutarhurin työnkuvaan kuului seminaarilaisten opettaminen käytännön ja teorian kautta, koko puutarhasta ja puistosta huolehtiminen, istutusten suunnittelu ja hyötypuutarhan hoitaminen. Puutarhan merkitys koko seudun puutarhakulttuurin eteenpäinviemiselle oli merkittävä; opiskelijoiden kautta puutarhasta saatu oppi levisi koko maakuntaan ja laajemminkin. Seminaarilla oli asialleen omistautuneita puutarhureita, jotka tekivät työtään koko sydämellään.

Rekkoolin wanhan pihan on tarkoitus nostaa esille seminaarin puutarhan historiaa ja vanhoja puutarhanhoidon työtapoja ja -välineitä. Pihalle kerätään vanhoja työkaluja sekä muita välineitä. Härkätorin kojut on tuotu Rekkoolin wanhalle pihalle ja niitä hyödynnetään seminaarin alueen tapahtumissa. Kutsumme täten teidät mukaan Seminaarin puutarha-arboretumin ja sen Rekkoolin kehittämiseen.

Seminaarin puu- ja kasvilajistoa ovat kartoittaneet monet anteliaat lahjoittajat, joiden ansiosta istutuksia on voitu tehdä noin 50 vuosittain – kiitos kaikille heille! Otamme edelleen lahjoituksia kiitollisina vastaan, Rekkoolin wanhaan pihaan lahjoituksiksi sopivat erityisesti vanhat työkoneet sekä entisajan esineistö. Tavoitteenamme on saada Rekkoolin wanhasta pihasta aito lisämauste Seminaarin puutarha-arboretumin kokonaisuudelle.

Seminaarialueen on tarkoitus olla tulevaisuudessa houkutteleva tapahtuma-alusta monenlaisille ainutlaatuisille kohtaamisille.

Nyt toivotan kaikille teille, hyvät kuulijat, suloista ystävänpäivää ja leppoisaa yhdessäoloa avajaistapahtumassamme!

Julistan täten Rekkoolin wanhan pihan avatuksi.

Raahen seminaarialue herää!

Sinisessä valaistuksessa hohtava puutarhan sisäänkäynti. Kaarella etualalla valoköynnös.
Rekkoolin wanhan pihan sydämessä sijaitsee Hanketoiminnan ja kehittämisen puutarha.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s