Ohjelmointia, musiikkia ja liikkumista luonnossa – Janin vuodet Hanketoiminnassa

Kevättalvella 2016 olin työtoiminnassa Raahen kaupunginvarikolla, kun kuulin, että entiselle kampusalueelle on perustettu useita erilaisia työpajoja. Yksi pajoista vastasi parhaiten omaa koulutustani ja se oli IT-paja. Huhtikuun alussa tulin tutustumaan pajaan ja se vaikutti mukavalta paikalta. Aloitin pajalla vapun jälkeen ja sopeuduin porukkaan samantien. Olen tehnyt vuosien varrella monia asioita pajalla, kuten laittanut tietokoneita käyttökuntoon, asentanut käyttöjärjestelmiä ja tehnyt kiintolevyn suorituskyvyn SMART-testauksia. Olen saanut kokemusta myös ohjelmoinnista ja 3D-mallinnuksesta. Luultavasti jatkossakin opettelen näitä lisää vapaa-ajallani. Myös tapahtumissa olen ollut aktiivisesti mukana. Syyskuussa 2016 Pekan Pimiöillä osallistuin tapahtuman jälkeiseen tavaroiden roudaukseen.

Heinäkuussa 2017 toimin muutaman pajakaverin kanssa apulaisjärjestyksenvalvojana Raahen Meripäivillä. Heti tapahtuman jälkeen toimintaani tuli lyhyt tauko pienen pyöräilyonnettomuuden vuoksi. Tämän seurauksena jouduin olemaan pari kuukautta pois pajalta.

Musapajalta bongahtanut bändi Työllistävä Vaikutus aloittaa toimintansa

Marraskuussa 2017 kampusalueella aloitti toimintansa Leila Riihijärven vetämä musapaja. Innokkaana kitaransoiton harrastajana liityin heti mukaan toimintaan, ja meillähän on ollut erittäin hauskaa alusta asti.

Helmikuussa 2018 eräänä päivänä kämpillä kitaraani ajankuluksi soitellessa sain yhtäkkiä inspiraation omaan biisiin, josta tulikin menestys. Biisin nimi on ”Parempi elämä”. Sanat syntyivät parin seuraavan päivän aikana.

”Parempi elämä” -biisin sanat:

Hei, nyt se alkaa. Kaikki tänne juoksujalkaa. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi, siispä laittakaamme se nyt paremmaksi. Paremmaksi, paremmaksi, hei juu!

Jos sua elämä piinaa, niin älä ainakaan vedä silloin viinaa. Se sulta fyrkkasi vie, ja muutenkin se on turmion tie. Onko niin, onko niin no onhan se niin!

Hyvii harrastuksii kannattaa olla, silloin elämäsi ei oo koskaan nolla. Ne sisältöä elämääsi antaa, huolet surut, pois kauas kantaa. Niinkö, niinkö, niinkö, niinkö, niin!

Jos menestykseen haluat päästä, niin irrota ajatukses jäästä. Paikoilleen vellomaan, ei kandee jäädä, häviäjän asenne pois susta häädä. Häädä se pois, häädä se pois, häädä se pois!

Toukokuussa 2018 musapajalla syntyneestä bändistä tuli nimeltään Työllistävä Vaikutus. Siivouspäivänä bändi soitti ensimmäisen keikkansa, jossa tietysti oli mukana myös ”Parempi elämä” -biisi. Keikasta tuli menestys, joten niitä päätettiinkin järjestää samantien kaksi lisää, Raahen Meripäivillä ja Rantajatseilla. Työllistävä Vaikutus soitti myös Kylien tori -tapahtumassa elokuussa ja Ohjaamon jameissa marraskuussa. Vuoden 2019 aikana olemme keikkailleet mm. Puluvärkki ICE:ssä, siivouspäivänä Ohjaamon tiloissa sekä Rantajatseilla.

Mukavia kokemuksia myös luontopajalta

Loppuvuodesta 2018 sain idean käydä kokeilemassa luontopajan toimintaa, ja tykästyin samantien. Vuodenvaihteen jälkeen olen ollut osan viikosta IT-pajalla ja osan luontopajalla. Luontopajalta olen saanut myös mukavia kokemuksia. Olemme raivanneet puustoa ja keränneet roskia ympäri Raahen saaristoja ja rantoja.

Minun on viimeinkin aika sanoa heipat pajatyöskentelylle ja kääntää uusi sivu elämässäni. Uudet elämänhaasteet odottavat ja odotan innolla mitä kaikkea ne tuovat tullessaan.

Kirjoittaja: Jani U

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: