Kansainvälinen vapaaehtoistoiminta etsii uusia uskaliaita vapaaehtoisia elämänsä seikkailuun

Kiinnostaako kansainvälisyys ja vapaaehtoistoiminta?

Nyt sinulla on oiva mahdollisuus tulla kuulemaan käynnissä olevasta kansainvälisestä vapaaehtoisprojektista kansainvälistä vapaaehtoistoimintaa esittelevään tapahtumaan ti 24.9.2019 klo 15-18 Raahen hanketoiminta ja kehittäminen -yksikön tiloihin, os. Rantakatu 7A, 2krs. Tapahtumassa tulet saamaan tietoa hankkeiden toteutuksesta ja samalla pääset tutustumaan alueella parhaillaan oleviin vapaaehtoisiin. Tapahtuman sisältö on vapaamuotoinen, joten voit tulla paikalle itsellesi parhaiten sopivalla ajankohdalla.

Tapahtumalla on kaksi järjestäjää, Raahen hanketoiminta ja kehittäminen -yksikkö sekä Nouseva Rannikkoseutu ry. Hanketoiminnan ja kehittämisen -yksikön edustajat kertovat omista kokemuksistaan ja antavat hyväksi todettuja vinkkejään käytännön toimintaan. Nouseva Rannikkoseutu ry puolestaan auttaa ja tukee hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Käynnissä olevaan hankkeeseen voit tutustua tästä.

Vapaaehtoisten vastaanottaminen on helppoa

EU-ohjelman rahoittamassa vapaaehtoistoiminnassa nuori on vapaaehtoisena jossain voittoa tavoittelemattomassa ja paikallista yhteisöä hyödyttävässä hankkeessa. Vapaaehtoishankkeet lisäävät yksilöiden ja organisaatioiden kansainvälisyyttä ja siten tuovat uusia tuulia ja ideoita toimintaan. Vapaaehtoisia voi hyödyntää useilla eri toimialoilla. Vapaaehtoistoiminnan ikäraja on 18-30 v.

Vapaaehtoisten vastaanottajina ovat voittoa tavoittelemattomat organisaatiot. Kestoyksilöhankkeissa toiminnan pituus on 2-12 kk ja ryhmähankkeissa 2 vk-2 kk. EU-tuki kattaa matka-, majoitus- ja ruokailukuluja, sekä lisäksi vapaaehtoisille maksettavan henkilökohtaisen taskurahan.

Innokkaat vapaaehtoisemme Ranskasta, Espanjasta, Itävallasta ja Italiasta

Haluatko mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Kuulutko kohderyhmään ja sinua kiinnostaa ulkomaille lähtö? Vapaaehtoistoiminta voi hyvin olla sinulle sopiva vaihtoehto. Tervetuloa tutustumaan toimintaan, keskustelemaan asiasta ja hankkimaan lisätietoa ulkomaille lähtemisestä. Vapaaehtoistoiminta rikastuttaa elämää sekä kartuttaa rohkeutta, kielitaitoa ja opettaa valtavasti uusia asioita. Ulkomailla asuminen kasvattaa myös uramahdollisuuksia ja opettaa muiden maiden ja kulttuurien välisiä eroja ja tapoja. Tartu siis tilaisuuteen ja lähde vapaaehtoiseksi. Tulet kokemaan unohtumattoman arvokkaan elämyksen.

Lisätietoja tapahtumasta ja hankkeesta saat Erja Simunalta, erja.simuna@nousevarannikkoseutu.fi
Tapahtumasta voit lukea täältä ja Nousevasta Rannikkoseudusta tästä.


Vapaaehtoistoimintaa tukemassa

Raahen kaupunki / Hanketoiminta ja kehittäminen
Leader / Nouseva Rannikkoseutu
Euroopan Unionin maaseuturahasto

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: