Kategoriat
Yleinen

Putte-possu viihdyttää Pimiöillä aarteenetsinnän merkeissä

Iki-ihana Putte-possu on tänäkin vuonna mukana Raahen Pimiöillä. Hanketoiminnan blogisti päätti tehdä hieman taustatyötä ja sukeltaa Puten historiaan. Mistä kaikki alkoi?

Putte-possu sai alkunsa Juhani Jalaksen (1915-1941) lukiovuosinaan Raahessa säveltämästä Puten nimipäivälaulusta. Lastenlaulu tunnetaan eritoten Kippari-kvartetin versiosta. Putte-possua ei pidä sekoittaa Warner Brosin samannimiseen piirroshahmoon.

Putte-possun hahmon loi Marita Tuhkala vuonna 2007. Putte-hahmon kehittämisen yhteydessä Tuhkala perusti Putte Oy:n, jonka tavoitteena on myydä, rakentaa ja ylläpitää Putte-hahmon sekä alun alkaen raahelaisen lastenlaulun herättämää positiivista mielikuvaa. 

Vuoden 2009 huhtikuussa Putte-possu sai uuden PR-juhla-asun, jonka toteuttajana on mm. Muumimaailman Muumi-puvuista vastaava Artistiasu Oy

IMG_6556
Putte-possu nähtiin Raahen Pimiöillä myös vuonna 2018.

Putte-hahmo teki ensiesiintymisensä yleisölle Pihla Hintikan kirjoittamassa ja Sari Jaatisen ohjaamassa Pekkateatterin Putte possun nimipäivät-näytelmässä 28.6.2008. Tuolloin Puten asuun pukeutui teatterinjohtaja Toni Kettukangas. Lisäksi Putte-possu esiintyi samana päivänä Härkätorin puistossa soittaen vanhoja lastenlauluja harmonikalla. Sen jälkeen Pohjois-Suomen tyylikkäin satuhahmo Putte on säännöllisesti nähty lukuisissa Raahen alueen tapahtumissa.

Putte-possuun voit törmätä kesken kaiken lauantaina 31.8.2019 klo 11-14 Raahen Rantatorilla tai Museonrannassa. Tuttuun tapaan Putella on mukanaan yllätys, joka liittyy tavalla tai toisella maailman kalleimpaan aarteeseen. Mikä se sitten on? Sen saat tietää kun tulet paikanpäälle kurkkaamaan! Nähdään siis Pimiöillä ystävät!

Putte-possu mukana Raahen Pimiöillä 30.-31.8.2019.

Kotisivut: http://www.putte-possu.com/

Lähde: https://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/putte-possu-kasvaa-raahessa/317678/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s