Viidettä kertaa järjestettävä Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät-tapahtuma tuo jälleen Rantatorille tuulahduksen purjelaiva-aikakauden tunnelmaa. Yksi tapahtuman odotetuimmista osuuksista on perinteinen Komerssin vanhanajan markkinat. Hanketoiminnan myyntivastaava Lea Pitkäaho ja Sari Niskala valottivat blogistille Komerssin markkinoiden historiaa.

Kertokaa vähän Komerssin vanhanajan markkinoista. 

– Kyseessä ovat teemallisesti vanhanajan markkinat, jossa on myyjinä käsityöläisiä ja pientuottajia. Tuotteet eivät saa olla teollista massatuotantoa. Markkinoiden teema sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle, eli vanhaan purjelaivakauteen. Raahe oli Suomen suurin satamakaupunki vuosina 1860-1870.

Kutsumme mukaan torikauppiaita myymään 1800-luvun lopun henkeen soveltuvia myyntituotteita, kuten käyttö- ja koriste-esineitä, vaatteita, leluja ja elintarvikkeita. Eli sellaisia tuotteita, jotka olisivat olleet valmistettavissa ja saatavilla tuohon aikaan. Nykyisiä elintarvikelakeja tietysti pitää noudattaa. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi suklaa ja hattara,  niitä on ollut saatavilla tuohon aikaan. Myyntiin ei hyväksytä teollisesti tuotettuja tai muovista valmistettuja tuotteita.

Miten Komerssin vanhanajan markkinoiden myyjäksi voi ilmoittautua?

– Myyjäksi voi ilmoittautua meidän nettisivujen kautta, sieltä löytyy ilmoittautumislinkki, sähköpostitse pookiflakkaa@raahenmeripaivat.fi  ja puhelimitse numerosta 040 130 3889.  Tarvittaessa autamme kyllä lomakkeen täyttämisessä, jos ilmoittautumisessa on vaikeuksia.

Myyjiltä edellytetään vanhanajan tyylistä pukeutumista sekä myös torikojujen osalta vanhahtavaa ulkoasua ja somistusta.

Mitkä ovat Komerssin vanhanajan markkinoiden aukioloajat?

– Aukioloajat ovat samat kuin tapahtumassa muutenkin, eli perjantaina 12-18 ja lauantaina 10-16.

Mitä kaikkea Komerssin vanhanajan markkinoilla on tarjolla?

– Hyvin monenlaisia, erilaisia käsintehtyjä tuotteita mm. erilaisia koruja, tuohitöitä, keramiikkaa, puutöitä, erilaisia sisustustuotteita ja koriste-esineitä, taontatuotteita, vaatteita ja asusteita, saippuoita, maalauksia ym. 

Ruokapuolta ei ole unohdettu, mukana on mm. yrttituotteita, leivonnaisia, karjalanpiirakoita, mansikkaa, mehuja, luonnontuotejalosteita, lättyjä ja vohveleita, kebabia, kala- ja lihatuotteita. Paikan päällä on mahdollista syödä tarjolla olevia maukkaita ruoka-annoksia.

Lauantaina on lisäksi mahdollista saada kaunis lettikampaus hiuksiinsa.

Kuinka paljon Komerssin vanhanajan markkinoille on tulossa myyjiä?

– Tähän mennessä on ilmoittautunut noin 60 myyjää. Mukaan mahtuu vielä, kun ilmoittautuu toukokuun loppuun mennessä, pääsee ennakkoon mukaan ohjelmalehtiseen, joka on jaossa kesäkuun lopusta lähtien.

Kuinka suosittu Komerssin vanhanajan markkinat on aiempina vuosina ollut?

– Hyvin suosittu. Meillä on aina ollut noin 70-80 myyjää mukana. Myyjät ovat tykänneet tapahtumasta, he ovat tehneet hyvin kauppaa. Myös yleisö on tykännyt, koska on ollut kunnollisia tavaroita ostettavaksi.

Mitä sanoisitte sellaiselle, joka haluaisi tulla ensimmäistä kertaa Komerssin vanhanajan markkinoille myyjäksi?

Kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan. Tunnelma on ihan mahtava. Nämä eivät ole tavanomaiset markkinat, vaan ihan omanlaisensa markkinatapahtuma. Myyjiltä olemme saaneet paljon palautetta hyvistä järjestelyistä. Markkinoiden ympärillä on myös kaikenlaista muuta mielenkiintoista ohjelmaa.

– Komerssin vanhanajan markkinoihin kuuluu myös olennaisena osana parhaan myyjän palkitseminen. Eli yleisö äänestää markkinoiden parasta myyjää, joka on noudattanut vanhanajan teemaa niin pukeutumisessa kuin myös myyntikojun esillepanossa. Äänestyksen voittanut myyjä saa seuraavana vuonna ilmaisen myyntipaikan. Tuunaus todellakin kannattaa, koska yleisö on perinteisesti arvostanut sellaisia myyjiä jotka ovat panostaneet niin asuihin kuin myyntikojun somistamiseenkin.

Komerssin vanhanajan markkinat sekä Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät Rantatorilla 12-13.7.2019.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: