Kevättalven huipennukseksi on Raahessa noussut Puluvärkki ICE talviurheilutapahtuma. Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestetty koko perheen tapahtuma toi yhteen raahelaiset eri talviulkoiluaktiviteettien ja harrastusmahdollisuuksien pariin.

Seminaarin kampusalue kuhisi jo aamutuimaan kun Hakalan vanha bussi ajoi ensimmäisen vuoronsa linja-autoasemalta Rantakadun alkuun. Insinööriliitto oli vallannut Pitkänkarin kentän idänpuoleisen päädyn talviturnajaisillaan, johon kuului muun muassa curlingia. Insinööriliiton naapurista löytyi Brahestad Skippers, jotka esittelivät talvifrisbeegolfia rakentamallaan radalla. Pian telttansa pystyttivät myös Lakeuden Liitäjät, jotka olivat saapuneet paikalle esittelemään varjoliitoa, joskaan sääolosuhteet eivät tällä kertaa sallineet näytöslentoja.

Tapahtuman yhteistyökumppaneihin kuuluva Team Rynkeby – God Morgon Oulu oli pystyttänyt oman keltaisen telttansa aivan kisa-alueen nurkille. Team Rynkeby on vapaaehtoisista osallistujista kerätty polkupyöräjoukkue, joka kerää varoja vakavasti sairaille lapsille ja heidän omaisilleen pyöräilemällä Pariisiin Tour de Francen finaaliin joka vuosi. Team Rynkebyn Oulun edustus oli saapunut Puluvärkki ICE tapahtumaan osallistuakseen potkukelkkakisan hyväntekeväisyyshaasteviestiin, jonka osallistumismaksuista puolet lahjoitettiin vähentämättömänä Team Rynkeby – God Morgon Oulun tukemalle Sylva ry:lle.

Vakava aihe ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa, vaan tapahtumassa vallitsi hyväntuulinen ja eloisa vire, jota nostattivat entisestään eri tahojen järjestämät aktiviteetit ja esitykset. Lapsille oli poroajelun, Kaverikoirien paijaamisen ja Antun alpakoiden ihastelun lisäksi tarjolla muun muassa lintujen tunnistusreitti, rannassa MeriRaahe paistoi tuoretta siikaa ja käytti halukkaita rekiajelulla saaristossa. Funky Hall School of Dance and Performance ry esitteli taitojaan tanssiesitysten muodossa, kun taas järjestöjen talossa Raahen Seudun Invalidit ry ja Raahen Seudun Harmonikkakerho pitivät avoimia ovia.

Café Kampuksen tiloissa musiikki soi kun Työllistävä vaikutus yhtye esiintyi kahvilan asiakkaille aamulla. Myöhemmin päivällä ohjelmistoaan puolestaan esitteli Kopsan Mopopojat, jotka olivat satsanneet myös osallistumalla hyväntekeväisyyshaasteviestiin. Hankipallon lisäksi potkukelkkailu valtasikin Pitkänkarin kentän, ja lämminhenkisellä huumorilla käyty kisa valloitti yleisön. Voittajaksi tänä vuona suoriutuivat toden teolla tapahtumaan panostaneet Saunamajurit, joiden saunaksi naamioitu potkukelkka ei todellakaan jättänyt ketään kylmäksi.

Puluvärkki ICE on raahelaisen tapahtumakalenterin todellinen väripilke synkkään suomalaiseen talveen. Tapahtumalle soisi jatkoa myös tulevaisuudessa, sillä sen kaltaista keveyttä ja sukupolvien välistä kuilua kuroville tilaisuuksille on selkeästi tilausta.

Julkaissut Anna

In love with life, high on music. I am a Raahe born and based writer. I enjoy story telling, karate, music and cooking, among other things. A bright mind and a colourful personality with a vantablack sense of humour. Sugarcoating is for hairy legs, circumlocution for cowards.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: