Talkoolaisena tapahtumissa

Talkoolaisena tapahtumissa

Hanketoiminnan ja kehittämisen yksikön järjestämiin tapahtumiin etsitään jatkuvasti uusia talkoolaisia. Talkoolaisena pääsee kurkistamaan kulissien taakse, miten Hanketoiminnan tapahtumia järjestetään ja toteutetaan. Samalla pääsee tekemään töitä hyvässä tiimissä ja tutustumaan hienoihin ihmisiin.

Talkoolaisena tapahtumissa oleminen on myös hyvä keino kartuttaa omaa osaamista. Samalla voi saada uusia kontakteja ja suosituksia.

Tapahtumissa mukana olleiden tiimiläisten kokemuksia

Jarmo L: ”Järjestelyt on olleet hyviä ja tapahtumissa on ollut mukavaa olla. Markkinointi on onnistunut, kun on saatu porukkaa hyvin paikalle.”

Jani M: ”Hanketoiminnan tapahtumat ovat tarjonneet erinomaisen tilaisuuden kehittää omaa ammattitaitoa. Samalla saa tehdä töitä hienossa porukassa mahtavien ihmisten kanssa. Suosittelen talkoolaisena oloa ihan kaikille!”

46878291_283902582330467_407812195636740096_n

Anna P: ”Olin ensimmäistä kertaa mukana talkoolaisena Raahen Pimiöillä. Ehdin olla Hanketoiminta ja kehittämisen pajalla vajaan kuukauden ennen tapahtumaa, joten tapahtuman markkinointi ja suunnittelu oli täydessä tohinassa. Vasta suoritetun järjestyksenvalvojakortin ansiosta kohdalleni osui jv-hommiin liittyvä nakki, ja otin sen vastaan avosylin.

Itse tapahtuma oli minulle myös aika uusi, ja oli mielenkiintoista tutustua Raahen Pimiöihin niin sanotusti sisältä käsin. Rompetori oli todella hauska kokemus, siellä riitti ihmeteltävää koko viikonlopuksi. En ole aiemmin ollut yhtä suurilla käytetyn tavaran ja antiikin markkinoilla, ja innokkaana vintage-fanina löysin aarteita jokaisella kerralla kiertäessäni aluetta.

Mielestäni tapahtuma oli erittäin onnistunut ja hyvin järjestetty. Ehkäpä festivaaliohjelmaa saisi olla lisää, mutta toisaalta suomalaisessa kulttuurissa karnevaalitunnelma on vielä suhteellisen vieras. Eurooppalainen ruokatori tarjosi maistiaisia Euroopasta ja Afrikasta saakka, mutta jonkin verran maailmaa matkanneelle makuelämykset eivät avanneet uusia ulottuvuuksia. Yllättäen eksoottisimmat ruokakokeilut löytyivät suomalaisista kojuista, Kuopion torilta paikalle pyrähtäneen torimyyjän supikkaiden ja Papa’s Burgerin suussa sulavien Black Angus -nyhtönautaburgereiden muodossa.

Lähden ehdottomasti mukaan uudelleen talkoolaiseksi Raahen Pimiöille tai vastaaviin kaupunkitapahtumiin, jos sellaiseen minulle suodaan mahdollisuus.

Saara: Tapahtumissa on ollut paljon erilaista ja monipuolista tekemistä. Raahen Pimiöillä vastasin pääsääntöisesti somettamisesta, mutta olin myös infossa. Mukavaa oli ja sain kehittää itseäni ja oppia uutta. Suosittelen talkoolaisena oloa kaikille. On kiva päästä näkemään tapahtuman kulissien taakse. Samalla näkee, miten paljon työtä yhden tapahtuman järjestäminen vaatii.

Kuten nämä esimerkit osoittavat, talkoolaisena olosta on paljon hyötyä. Tule sinäkin mukaan tekemään hienoja tapahtumia!

Tuottamamme tapahtumat ensi vuonna:

Puluvärkki ICE 16.2.2019

Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät 12.-13.7.2019

Raahen Pimiät 30.-31.8.2019

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s